Simon Jormakan hevosenkengät

Kaarlo Jormakka (1924-2012), 80- vuotiskuvassa

Kaarlo Jormakka (1924-2012), tehnyt elämäntyönsä autokorjaamyrittäjänä, (Jormakan Korjaamo Oy), 80- vuotiskuvassa

 

Simo Johannes (Jussi) Jormakka (1899-1957)

Simo Johannes (Jussi) Jormakka (1899-1957), kivimies.

Jormakan tila Ojavoisissa

Jormakan tila Ojavoisissa, Tokkarlahden pohjoispuolella Riekkalansaaressa. Saaren itäreunalla Parolan kylä.

Simon Jormakan asumapaikalle menossa. Taustalla Tokkarlahti.

Simon Jormakan asumapaikalle menossa. Taustalla Tokkarlahti.

Simon Jormakan (1868-1924) hevosenkengät.

Simon Jormakan (1868-1924) hevosenkengät.

Kävin vaimoni Arja Hakulisen (o.s. Jormakka) kanssa sekä viime vuonna että tänä vuonna heinäkuussa Sortavalan Riekkalansaaressa vaimoni suvun asumasijoilla. Siellä kävimme myös kerran aiemmin, v. 2000, jolloin Arjan isä Kaarlo Jormakka (1924-2012) oli mukana. Hän esitteli lapsuuskotinsa ja mummolansa tienoota tuolla Tokkarlahden pohjoispuolella olleessa Ojavoisten kylässä. Vanhoissa kartoissa on näkyvissä vieläkin nimet Jormakka ja Pärnänen, Kaarlon isä, Simo (”Jussi”) Jormakka (1899-1957) viljeli tilalla Ojavoinen nro 2 ja toimi myöhemmin kivimiehenä. Kaarlo oli ollut rakentamassa isänsä kanssa mm. Miikkulan kirkon kiviaitaa ja tunnettua apteekkari Jääskeläisen huvilaa. Simo Johanneksen (kutsuttiin useimmin Jussiksi) viereisessä asuinpaikassa oli hänen isänsä, Simon Simonsson Jormakan (1868-1924) ja äitinsä Judith (o.s. Pärnänen) Jormakan (1871-1938) koti. Simon Jormakka oli tullut Anjalasta v. 1894 Ojavoisiin kotivävyksi Pärnästen paikalle. Pärnäsillä oli vain tyttäriä ja näin tälle tilalle tuli isännäksi Jormakka. Sukukirjan taulu 238 asemoi nämä henkilöt.

Simon Jormakan asuinpaikka oli kalioisella kumpareella, jossa oli vieläkin pihapuita, syreenejä ja kalliokasveja, joita Judih oli kasvatellut ja hoitanut. Asumapaikalla ei ollut enää rakennuksia, mutta vanha kaivo oli näkyvissä, jossa näytti olevan vettä. Kumpareelta näkyi Laatokalle, Tokkarlahteen, joka kimalteli etelän suunnassa.

Viimeisimmällä matkalla, v.2014 heinäkuussa, näkyi, että  tontilla oli alkanut tapahtua. Humus oli kaivettu  pois kallioiden päältä ja siihen oli rakennettu perustusten muottilaudoitus. Suorakaiteen muotoisen sokkelilaudoituksen sisäpuoli oli  puhdistettu. Ajattelimme, että paikalle oli tulossa datsha, vapaa-ajan paikka. Rakennustarvikkeita tai muuta toimintaan viittavaa ei näkynyt. Paljaalla kalliolla, muotin  sisäpuolella, oli siististi aseteltu yhteen kasaan ruostuneita esineitä, joita menimme läheltä katsomaan. Esineistössä oli neljä ruostunutta hevosenkenkää, kaksi kirveen terää ja viikatteen terä, kaikki pinnaltaan ruosteessa. Varsin todennäköisesti esineet olivat navetan tai tallin alueelta ja pidimme varsin selvänä, että ne olivat Arjan isoukin, v. 1924 kuolleen Simon Jormakan jäämistöä. Kun meillä oli oppaana venäjätaitoinen taksimies, Sergei, tuli mieleemme, että teemme ”kaupat” noista esineistä, jätämme kirjekuoressa ruplia ja Sergei kirjoittaa siihen venäjäksi terveisemme. Myös osoitteemme, jos jättämämme ”kauppasumma” ei vaikuta riittävältä.

Kaikilla kolmella reissulla oli Karjala, Laatokan rannat ja erityisesti Riekkalansaari ollut parhaimmillaan. Aurinkoista ja lämmintä, heinäkuista luontoa, enimmäkseen. Muistot saimme vielä Kaarlolta videolle v. 2000 talteen, kun hän muisteli kuinka pikkupoikana kipitti polkua pitkin peltoaukean toisessa reunassa olleesta kodistaan aina Judith-mummon luo. Simon -ukkihan oli jo kuollut Kaarlon syntymävuonna. Kaarlo vain ihmetteli, että missä se ”iso mäki” oli, josta mäkeä poikasena laski Nykäsen suuntaan, joka myös oli sukulaispaikka. Niin ne mäet tahtovat kutistua. Toinen mummola Kaarlolla oli Parolassa, saaren itärannalla, jossa asui Irina Röppänen, Kaarlon Olga-äidin äiti. Sinnekin oli hyvä pikkupojan silpaista polkua pitkin muutama kilometri.

Päätimme siis tuoda nämä Jormakan tilan tuliaiset kotiin Suomeen, olihan ne nyt maksettu. Laitoimme neljä hevosenkenkää ja kirveenterän muovikassiin sekä muutaman kalliokasvin. Tullissa niistä saimme hieman lisäjännitystä. Turvatarkastuksessa hihnalla ollut kassi aiheutti piippauksen. Matkaseurue seurasi jännittyneinä, kuinka meidän käy. Tullimies kysyi minulta englanniksi, mitä kassi sisälsi. Kerroin, että ruostuneet hevosenkengät ja kirveen terän. Kyllä hän arvasi: evakkojen Karjala-muistoja. Antoi kassin eikä moittinut. Sanotaan, että hevosenkegät tietävät onnea. Taisivat ne Arjan isoukin Simon Jormakan ruosteen syömät hevosenkengät tietää meille vieläkin onnea, oltuaan välillä 80 vuotta Karjalan mullassa. Nyt ne ovat taas Jormakan suvun hallussa.

Ilkka Hakulinen,

email:     ilkka.hakulinen@dnainternet.net  ja Arja Hakulinen (o.s. Jormakka) email: arja.hakulinen@dnainternet.net)

 

 

Vastaa